California Breed – California Breed
Glenn Hughesin ura oli Black Country Communionin hajoamisen jälkeen pari vuotta salaperäisyyden varjossa. Fanit sovittivat häntä milloin minkäkin bändin uudeksi solistiksi. Yhtenä vahvana ehdokkaana oli Velvet Revolver, jonka rumpali Matt Sorum on soittanut Glennin soololevyillä. VR ei tehnyt mitään, mutta Sorum keräsi The Kings of Chaos – nimisen ryhmän soittamaan covereita. Glennistä tuli yksi tuon jatkuvasti muuttuvan superkokoonpanon laulajista. Muita solisteja ovat mm. Def Leppardin Joe Elliot ja Sebastian Bach. Sittemmin paljastui, että Glenn valmisteli levyä yhdessä Stone Temple Pilotsin kanssa. Tuo projekti jäi kesken.
Vuoden 2013 syksyllä alkoi Twitteristä kuulua miellyttävää viserrystä. Glenn lupaili virallista ilmoitusta uudesta yhtyeestä ”ihan kohta”. Salaperäisyys jatkui. Fanin kasetti oli pettää. Sitten pikkulinnut lauloivat Jason Bonhamin ja Andrew 50 Wattin suulla, että he työstävät kappaleita projektille johon kuuluu myös Glenn. Andrew oli 23-vuotias kaveri New Yorkista. Todellinen löytö. Helmikuun kuudes päivä kuluvaa vuotta (2014) tuli kauan odotettu ilmoitus. Bändin nimi on California Breed. Se on trio jonka levy ilmestyy 16. toukokuuta. Sen julkaisee Frontiers.
Mitä siis on tarjolla? California Breedin debyytti on monipuolinen levy. Se on täynnä tällä hetkellä niin kovin suosittua retrorockia. Ja heti pitää vetää vähän takaisin. Ehkä tuo termi ei täysin tee oikeutta tälle levylle. Kappaleilla on jokaisella oma tyylinsä ja genrensä, jos niin halutaan ajatella. Ei tämä pelkkää vanhojen aikojen muistelua ole. Rival Sons – tuottaja David Cobb on pyrkinyt saamaan levylle hyvin orgaanisen soundin. Siinä on onnistuttu. Ja hei, funk ei ole huudiloilla.
Groove sen sijaan on mestoilla. Avausraita The Way kuulostaa siltä kuin Red Hot Chili Peppers olisi laitettu soittamaan Led Zeppeliniä. Hughesin ääni on vahvassa kunnossa, mutta nyt on pakko sanoa, että tällä kappaleella hän huutaa tarpeettoman paljon. Toisena kuultava, ensimmäinen single, Sweet Tea on ehkä eniten Lenny Kravitz – henkinen retroilu. Tätä tyyliä olisin toivonut enemmän. Chemical Rain on psykedeelinen balladi. Se on California Breedin hienoin sävellys. Midnight Oil on robottimaisesti toistuvan riffin ympärille rakennettu toinen single. Sanoiko joku The Rolling Stones? Akustisella kitaralla esitetty All Falls Down on levyn kaunein kappale. Glennin ääni kuulostaa sillä erityisen hyvältä ja Andrewn raastavan sielukas kitarasoolo on valtavan hieno. The Grey on meluisaa autotallirockia. Hughes huutaa ja kitara kirskuu. Basso jyrää suoraan kuulijan yli. Nykivästi junnaava ja rauhallisena alkava Days They Come on loppujen lopuksi samaa huutamista ja kertosäkeen jankuttamista.
Andrew laulaa yhdessä Glennin kanssa Rolling Stonesilta kuulostavalla Spit You Outilla. Se on yksi levyn kohokohdista. Akustisella kitaralla koristeltu Strong kuulostaa valitettavan paljon Hughesin soolomateriaalilta. Raskaan grooven päälle kehittyvä Invisible on kuin 70-luvun alun Trapezea. Scars on levyn grunge-raita. Siltä kuulee, että Andrew on kuunnellut yhtä lailla 60- ja 90-luvun rokkia. Julian Lennonia on kiittäminen siitä että Glenn ja Andrew tapasivat ja päätyivät kirjoittamaan kappaleita yhdessä. Akustisella kitaralla rämpytelty Breathe on nätti, muttei Hughesin katalogissa kovin ainutlaatuinen sävellys. Julian Lennonin ja Glennin äänet sopivat hyvin yhteen. Jasonin rummuttelu tuo siihen Zeppelin-aineksen.
California Breed lupaa paljon. Se myös antaa runsaasti. Ihan kaikilta osin se ei onnistu. Levyllä on muutamia täytekappaleita. Pienistä puutteistaan huolimatta tämä oli yksi vuoden 2014 kiinnostavimmista uutuuksista.
Tero Honkasalo