Life On Death Road




Aina ei saa mitä haluaa. Kun Alessandro Del Vecchio aikoja sitten kertoi, että hän tekee ehkä levyn Jornin kanssa, tilasin albumillisen Arkin tyylistä progressiivista metallia. Burn The Sun on mielestäni edelleen Jornin komean uran korkein huippu. Olen edelleen samaa mieltä. Nyt kun tämä pari vuotta valmisteilla ollut levy on valmis, mitä sain? Äkkiseltään sanoin, että Life On Death Road on vain täynnä erinomaisesti esitettyä ja reippaasti kulkevaa heviä. Onko se koko totuus? Täytyi soittaa lisää.

Tälle levylle kannattaa antaa pari kuuntelua ennen kuin sille ryhtyy antamaan tuomiota. Se kasvaa. Käydäänpä se läpi pala palalta. Jornin ääni on ennallaan. Se on edelleen äärimmäisen häivy, pelottavan vahva ja ennen kaikkea mukavan tuttu. Miehekäs lienee se sana jota haen. Sanokaa mitä sanotte, mutta tässä on tämän päivän hevin hienoin ääni. Alessandro hoitaa kiipparit ja tuotannon taatulla taidolla ja tyylillä. Tuotanto on kikkailematon ja miksaus tasapainoinen. Voiko vaatia muuta?  Saksalainen power metal -yhtye Primal Fear on hyvin edustettuna Jornin uudessa bändissä. Alex Beyrodtin riffit ovat teräviä ja soolot sähäköitä. Francesco Iovino takoo rumpuja vakuuttavasti. Levy-yhtiö Frontiersin toinen luottomies Mat Sinner hoitaa bassottelun hieman ilmeettömästi, mutta tyyliin sopivasti. 

Mitä sitten kuullaan? Nimikappale ja toisena kuultava Hammered To The Cross (The Business) ovat ehkä ne tyypillisimmät Jorn-raidat. Melodista, vahvaa heviä. Kovaa soitettuna tuntuu rintakehässä. Toimii! Kipakka Love Is The Remedy kuulostaa Megadethilta. Yksi suosikeistani. Dreamwalker tekee David Coverdalen kateelliseksi. Onpa iso hidas voimaballadi. Bluesiin vivahtava I Walked Away on uusi Black Velvet, tai olisi jos Music TV olisi elossa. Se soisi joka paikassa. Levyn ensimmäinen videobiisi Man Of The 80's on ehkä myös se jossa on eniten hittipotentiaalia. Ainakin minulle se jää päähän soimaan. Hyvä niin että pysyy siellä, eikä tule suusta ulos. Blackbirdsillä Jorn kuulostaa taas erehdyttävästi jo edellä mainitulta Whitesnaken solistilta. Jorn on ollut niin monessa mukana, että hänen katalogistaan löytyy monia suosikkeja. Life On Death Road menee helposti niiden ihan kirkkaimpien helmien joukkoon. Tässä vaiheessa se on vuoden hevilevy! Joskus saa enemmän kuin mitä pyytää.

Tero Honkasalo


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit