The Ferrymen




Pidän Frontiers Recordsin ideasta pistää yhteen kovia soittajia tekemään musiikkia. Tällä kertaa on keksitty erittäin toimiva kolmen kimppa. Muiden muassa Primal Fearissa kitaraa soittava Magnus Karlsson toimi Frontiersin hovisäveltäjänä jo Allen/Lande -projektin aikaan. Rumpuihin on löydetty ties mistä tuttu Mike Terrana. No mainitaan Rage, Yngwie Malmsteen ja Axel Rudi Pell niin saatte kuvan minkä tyylisestä nahanpaukuttajasta on kyse. Solistin paikalle on istutettu Ritchie Blackmore’s Rainbow -pestinsä ansiosta vahvassa nosteessa oleva Ronnie Romero.

Juu, olen pitänyt näiden ammattimiesten tekemisistä aiemminkin. Ainoastaan Blackmoren bändin live ei ihan vakuuttanut. Kaikenlaisia merkkejä oli siis ilmassa. Vähän jännitti pistää tämä levy soimaan. Supergroupkin oli mainittu! Se kun ei automaattisesti tarkoita laadukasta lopputulosta. Epäilin. Nyt huoli oli onneksi turha. On pantu parasta. On tyydytty vain priimaan. Kyllä kelpaa. Hieman nolottaa. Myönnän auliisti, että Lords Of Blackin II ei ollut vahinko. Romero on kova laulaja. Ja The Ferrymen on levynä vielä tuotakin parempi.

Karlsson on aikamoisen kekseliäs säveltäjä. Tässä tusinassa ei ole yhtään ylimääräistä raitaa. Kappaleet kuulostavat bändin tekeleiltä. Niissä on oma leimansa. Täyden kympin nippu. Musiikissa on voimaa ja sen verran kikkailua, että progesta innostuvallekin tämä on mannaa. Terranan soittotyyli ajaa biisejä kuin pakottamina. Välillä hän piiskaa ne täyteen kiitolaukkaan ja paikka paikoin hän kuulostaa kompastuvan ihan juuri. Paketti pysyy silti kasassa. Taito. Magnus on kitaristina maailman luokkaa ja basistinakin erinomainen. Ei se soolo jännitä ja niinpä kuviot eivät ole niitä ihan suorimpia mahdollisia.  Koskettimilla luodaan levylle sellainen klassisilta hevialbumeilta tuttu salaperäinen tunnelma. Kyllä tätä kelpaa kuunnella useamminkin. Tässähän vallan nuortuu. Ehkä osa kaksi tilaukseen?

Tero Honkasalo


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit