Haken – Aquarius

Brittiläistä Hakenia on ylistetty progressiivisen rock tai varsinkin metallin pelastajana. Varsinkin sikäläiset lehdet Classic Rock ja Classic Rock presents Prog ovat omineet bändin. On jollain tavalla noiden julkaisujen ansiota, että bändi sai levytyssopimuksen. Classic Rock julkaisi bändin demon lehden mukana tulevalla CD:llä. Tuo kappale oli sen verran hyvä, että bändin herätti useammankin levy-yhtiön kiinnostuksen. Tähän kohtaan pikakelausta.

ProgArchives-nettiyhteisö oli vuonna 2010 suorastaan haltioissaan, niin kuin progeväki vain osaa olla haltioissaan, Hakenin debyyttilevystä Aquarius. Levy oli käänteentekevä, uusia ulottuvuuksia avaava jne. lisää tähän oma ylistyskliseesi. Oikeasti se on vain Dream Theaterin ja Frank Zappan kataloogeista leikkaa ja liimaa menetelmällä kasaan harsittu, sinällään kyllä kunnianhimoinen, teos, joka kertoo merenneitotytön tarinan. Bändin kakkoslevyä kuunnellessa huomaa kuinka alkeellinen Aquarius vielä oli. Eli mitä tekevät Haken-uskolliset? He aloittavat Visionsin ylistämisen.

Inside Out huomasi, että tämäkin levy on myyty loppuun. Se pitää julkaista uudelleen. Jens Bogren kiillotti soundeja sen verran, että kaikkien fanien, niidenkin joilla levy hyllyssään on, on pakko tämä hankkia uudelleen. Bonus-levyllä on instrumentaaleja. Vinyylipainostakin lupaillaan.

Arvio on vuodelta 2010

Tero Honkasalo

Add a comment
Your name
Your email