Scar Symmetry – The Singularity
Ruotsalaisella Scar Symmetrylla on hommat nyt isollaan. Bändillä on ikää 10 vuotta ja takanaan viisi kokopitkää. Jo aiemmilla rima on ollut aika korkealla. Kunnianhimon puutteesta ei näitä kuolonmetallisteja voi syyttää. The Singularity, Phase 1: Neohumanity on, kuten nimen ykkösestä voi jollain tapaan arvata, ainakin kolmeosaisen teoksen ensimmäinen osa. Teemalevy kertoo vuoden 2030 maailmasta. Silloin isoin juttu ei ole enää sosiaalinen media vaan keinotekoiset aivot. Tietty moisilla vehkeillä on puolustajansa ja ne joiden mielestä jokaisen olisi hyvä tulla toimeen ihan vaan omillaan. Ei varmaan Billy Idol arvannut kyperpunkista laulaessaan, että joku päivä oltaisiin tässä. No onhan tässä vielä aikaan totutella näihin melko dystooppisiin ajatuksiin. Ai mutta tämähän on satua. Onhan?
Jos sanoo, että death metal on tyypiltään ruotsalaista, tietävätkö kaikki mitä se tarkoittaa? Joka tapauksessa Scar Symmetryn musiikki on justiinsa sitä. Kappaleet ovat melko nopeita ja kulkevia. Puhtaat lauluosuudet ovat suorastaan kepeitä ja mörinä sitten vastaavasti sieltä rujommasta päästä. Kitaristien lurittelusta tulee paikka paikoin mieleen tulee jopa naapurimme suuren miehen, eli Yngwien, jutut. Siis hyvin ja harvoin ja valikoidusti. Pääasiassa riffit ovat In Flames- ja At The Gates -osastoa. Koska kyseessä on tulevaisuuteen sijoittuva teos, on mukana, hyvänä mausteena ja lisänä, jotain Cyniciltäkin lainattua. Kokonaisuus kattaa siis aika lailla metallin molemmat ääripäät. On kevyttä ja raskasta, rumaa ja kaunista. Vastakohdat täydentävät toisiaan yllättävän kivasti. Ja onhan tämä tietty sopivin kriteerein mitattuna myös progea. Ehkä tätä uskaltaisi suositella niille jotka pitävät vaikkapa Dream Theater -solisti James LaBrien parista viimeisestä soololevystä. Minä pidän, tästäkin. Seuraavaa osaa odotellessa.
tämä arvio on vuodelta 2014
Tero Honkasalo