Aerosmith

Aerosmith julkaisi esikoisalbuminsa tammikuussa 1973 ja aloitti välittömästi kipuamisensa kohti kotimaansa ykkösbändin tavoiteltua asemaa. Kaikki ei ollut vielä aivan kohdallaan ja albumi ratsasti ehkä hieman liiaksi perusbluesissa. Toki bändin ominainen soundi on kuultavana jo tällä levyllä. Steve Tylor rääkyy omalaatuisella äänellään, Joe Perryn erittäin vahva, mutta ei ehkä vielä kovin erottuva kitarasoundi on sekin välittömästi tunnistettavissa.

Tämän levyn kahdeksasta biisitä Dream On on levyn ehdoton helmi. Biisi ei noussut ilmestyessään vielä top-20 listoille, mutta kolme vuotta myöhemmin kun se uusintajulkaistiin siitä tuli bändin ensimmäinen top-10 hitti. Muiden kappaleiden joukkoon ei ole osunnut yhtään samanlaista hittiainesta, mutta sekä b-puolen avaava Mama Kin että koko levyn starttaava Make It todistaavt, että tässä bändissä on omaa identiteettiä eikä se missään nimessä ole mikään Amerikan Rolling Stones vaikka tätä väitettä aikanaa 70-luvulla kovasti viljeltiinkin.

Kolmen CD:n boxilta Pandora’s Box löytyy levyn äänityksistä ylijäänyt raita On The Road Again.

Add a comment
Your name
Your email